Kaksi nuorta tunteetonta,
ne sanoillansa sivaltaa.
Kun tunne miekkaan tarttuu,
ei jälki ole kaunista.
Sä voisit, sä voisit, sä voisit kai.
Mä voisin, mä voisin, mä voisin kai.
Kaksi nuorta turvatonta,
ne haavojansa parantaa.
Viha aikanaan se talttuu,
onko jäljellä rakkautta.
Sä voisit, sö voisit, sä voisit kai.
Mä voisin, mä voisin, mä voisin kai.
Sä voisit, mä voisin, sä voisit kai,
anteeksi pyytää ja anteeksi antaa.
Mennään ilon kaupunkiin,
vaivutaan toisiimme taas kii.
Tehdään omaa maisemaa,
jätetään vanha kauas taa.
Surun ja ilon kaupunkiin,
kirjaan Mika Waltarin.
Kun kuitenkin sua vaistomaisesti,
vielä kosketan.
Kaksi nuorta tahtovaista,
ne rakkauttansa raivaavat.
Rojua sen mukaan tarttuu,
nyt tarvitaan uskoa.
Sä voisit, sä voisit, sä voisit kai.
Mä voisin, mä voisin, mä voisin kai.
Sä voisit, mä voisin, sä voisit kai,
anteeksi pyytää ja anteeksi antaa.
Mennään ilon kaupunkiin.
vaivutaan toisiimme taas kii.
Tehdään omaa maisemaa,
jätetään vanha kauas taa.
Surun ja ilon kaupunkiin,
kirjaan Mika Waltarin.
Kun kuitenkin sua vaistomaisesti,
vielä kosketan.
Mennään ilon kaupunkiin.
vaivutaan toisiimme taas kii.
Tehdään omaa maisemaa,
jätetään vanha kauas taa.
Surun ja ilon kaupunkiin,
kirjaan Mika Waltarin.
Kun kuitenkin sua vaistomaisesti,
Mä vielä kosketan.
